Vietettiin tänään lasten kanssa kotipäivää. Kotipäivä = ei poistuta pihaa kauemmas. Yleensähän me ollaan aina jossain, kaupassa nyt edes, tai kirjastossa. Perhekerho, leikkipuisto, kirppis. Se on peruskuvio. Mutta joskus heittäydyn uskaliaaksi. No, kotipäivä meni ihan loistavasti, kunnes koitti päiväuniaika.
On se nyt jumalauta, jos suoraan sanotaan. Hajoaa pakka ihan kokonaan käsiin. Eihän tässä olekaan kuin reilu vuosi vasta taisteltu lapsen kanssa, joka selvästi päiväunet tarvitsee, mutta ei vaan nuku. EI. NUKU. Ei, vaikka koko loppupäivä menee kiukutteluksi, niin äidille kuin pojalle. No, nukahtaapa ainakin ajoissa, kun on muutaman tunnin kiukunnut.
Yritin paikata päivän tunnelmaa näillä:
Aidosti uskoin melkein loppuun asti, että spelttijauho vaan tekee taikinasta hajoavaa, mutta ei, kyllä mulle kävi vanhanaikaisesti: pannu ei ollut tarpeeksi kuuma. Vaikka kuinka esilämmitin valurautapannua hellalla, niin tarpeeksi kuumaksi se muuttui vasta, kun yli puolet taikinasta oli paistettu. Maku onneksi oli takuuvarma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti