keskiviikko 6. marraskuuta 2013

"Se on varmaan ihan hyvä noin!"

Ruotsalaisuuden päivän kunniaksi Seiska onnistui tekemään melkein journalistisen työn kertomalla Malmin sairaalan "Samma på svenska" -kyltistä. Huomiseen mennessä kuva ehtii varmasti kiertää somen moneen kertaan ja ehtii iltapäivälehtiin asti, selitysten koristelemana. Mutta ihan oikeasti, kuinka noin voi käydä? No niin voi käydä, kun kukaan ei ehdi ottaa vastuuta eikä käyttää järkeään.

Mutta kieltämättä ensimmäinen ajatu oli, että tämä on joku kiero suomenruotsalainen aprillipila. Sitten muistin, kuinka monta Lorem ipsum- ja Own cow in the ditch -tilannetta olen itse kohdannut. Niin ja kaikki ne, joista ei voi edes vihjata.

Vaikka tässä nimenomaisessa tapauksessa ei ole kyse minkään käännöskiskan tekemisistä, niin alalle ominaisia piirteitä siitä tulee kyllä mieleen. Kuoliaaksi kilpailutus, kiire, tiukka kilpailutilanne, kustannustehokkuus, ikuinen kiire, loputon alihankkijoiden ketjutus, niin ja muistinko jo sanoa, että kiire olis. Oikeastaan valmista olisi saanut olla jo eilen. Tällaisessa tilanteessa sanoja "Se on varmaan ihan hyvä noin!" ei koskaan pitäisi ottaa vakavasti. Silloin voi takuuvarmasti sanoa adjö säälliselle lopputulokselle.

Niin no, maalaisjärki, yleissivistys ja vastuunotto lienevät tarpeen alalla kuin alalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti