Ulkovaatesirkus

Marraskuinen keskipäivän aurinko. Ei se tuosta nouse.

On tullut taas todettua, että on se vaan upeaa saada nauttia neljästä vuodenajasta. Erityisen upea vuodenaika tämä talvi. Ihan erityisen upea vuodenaika tämä talvi, kun kotona on kolmevuotias, jota kannustaa pukemaan ja ylipäänsä lähtemään mihinkään, oli kohteena sitten oma piha, päiväkoti, leikkipuisto, ruokakauppa tai varmaan vaikka karkkitehtaan maistelupäivä. Ja kannustettavaa tietysti riittää: on villahousua, fleecetakkia, villasukkaa x 2, hanskaa x 2 ta vaikka x4, pipoa, haalaria, kenkää, mitä näitä nyt on. Koko garderobi ja joskus tuntuu, että vähän enemmänkin.

Ihan erityisen upean ja kasvattavan kokemuksen tästä tekee se, että kyseinen kolmevuotias toimeentuu ulos ovesta suurin piirtein samalla innolla kuin sika teuraalle. Vaikka ulkona odottaisi rattikelkka tai pallomeri. Kyse taitaa olla periaatteista. Enpäs lähde, kun pyydät, ilmoitat, käsket tai maanittelet. Jos se ei juokse ympäri kämppää ja levittele kaikkia ylempänä mainittuja vaatekappaleita mennessään huudelleen samalla "et saa kiinni!", niin se nojailee flegmaattisena peilin edessä ja vääntelee ja venyttelee naamaanss omalle peilikuvalleen. Perin luovaa kyllä. Mutta miksiköhän tätä huvitusta ei voi harrastaa silloin kun äiti haluaisi toimittaa jotain yleishyödyllistä, esimerkiksi tiskit astianpesukoneeseen tai pienet päiväkahvit keittiön pöydän ääressä. Silloin olisi hyvä hetki irvistellä itselleen, en olisi kieltämässä.

Takaisin pukemiseen. Jos lapselle on sanonut 14 kertaa, että pistäpä sukat jalkaan, niin se odottaa että sanot uudet 28 kertaa. Jos ei sano mitään, vaan antaa sukat vain käteen, niin mitään ei tapahdu, kun eihän ilman ohjeistusta näin pieni pärjää. Kuulossa ei ole kyllä vikaa, jos äidin verenpainelääkkeeksi hakeman joulusuklaan paperi rasahtaa, niin lyhyenläntä apulainen on hetimiten paikalla: "Äiti, mikä se ääni oli? Äiti mikä se oli? Äiti mä haluun kanssa!!!" Kommunikaatioyrityksiin saatetaan vastata huudahtamalla riemukkaasti: "Kato äiti!" ja venyttämällä silmäkulmat toooooosi hassusti poskille. Niin tai sitten jostain päin huoneistoa raikaa tuttu "ET SAA KIINNI!" 

Että kesää odotellessa, silloin sen voi ainakin nostaa vaan pihalle ja laittaa hatun päähän jälkitoimituksena. Vittumineenjaksa. Pukeminen pitäisi yleensä aloittaa noin kaksi tuntia ennen toivottua lähtemisaikaa, tai suorittaa kokonaisuudessaan ylemmin äidillisin voimin. Mutta tässä on kyse periaatteista. Joku raja palvelullekin. Herra tekee itse, kun mainiosti osaa. Toisinaan vaan pelottaa lähteä autonrattiin, kun toimituksen lopuksi verenpaine on noin 400/200, lääkkeistä huolimatta.¨No, lentävätpä ainakin jäät tuulilasista nanosekunnissa, kun raaputuksessa on riittävästi aggrea takana.

Onneksi pienempi ei vielä pääse karkuun pukurumbaa ja jaksaa naureskella turvakaukalossa isoveljen naamanvääntelylle, kaikki vaatteet päällä.