torstai 31. lokakuuta 2013

Olipa kerran...

..keittiön pöytä. 


Se keräsi luokseen sälää kuin musta aukko. Sen ympärille oli turhaa yrittää "sisustaa". Eräänäkin hetkenä sillä lojuivat Alkon kuitti (seitsemän euron argentiinalaisesti Malbecista, joka ei kyllä maistunut kotona yhtä hyvältä kuin ystäväni T:n tarjoamana), nenäliinaksi tarkoitettua vessapaperia, Duplon kirahvi, talouspaperirullateline (joka oli nähnyt talouspaperia viimeksi noin vuonna 2002, viime aikoina sitä on käytetty rattina autoleikissä), entisen työnantajani mainoskynä, Black and Deckerin leikkiakkuporakone, puklurätti, lapsen "tärkeitä papereita", Pentikin pannulappu, Ikean kynttilälyhty (jota käytettiin, kun meillä oli eräänä iltana lapsen mielestä "synttärijuhlat", eli poltettiin kynttilöitä sähkökatkon takia. Näköjään myös Nalle Puh on pelastettu lattialta pöydälle. Hortonomitaidon saavutukset, viimevuotinen joulutähti ja pian kukkiva joulukaktus, joka menestyy vain siksi, että sitä rankaistaan joka kesä ulkosalla useampi kuukausi. 

Toiseen päähän pöytää on sentään raivattu tilaa, että lapselle saadaan lautanen katettua. Luultavasti pyyhinkin vieraskoreana ruoanjämät kuvan ottamista varten, joku roti sentään niiden luurankojenkin kanssa. 

Voi kun voisinkin joku päivä kirjoittaa tunnisteisiin "sisustaminen". Kaaoksenhallinta lienee ajankohtaisempi. 

7 kommenttia:

  1. Mikäköhän mystinen salaisuus siinä on, että kaverin luona juotu viini maistuu aina ihan erilaiselta (=paremmalta) kuin sama viini kotona juodessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, monta karvasta (heh) pettymystä olen tämän vuoksi kokenut.. Odotukset nousee liian korkealle, kun on omat rahat kiinni?! :P

      Poista
  2. Mä kirjoitin jo kerran yhden pitkän pätkän, mutta en saanut sitä julkastua... =(
    No, kokeillaan uudestaan.
    eli, teidän pöytä näyttää siistiltä versiolta meidän pöydästä, erittäin siistiltä...
    Ja viini maistuu aina paremmalta kaverin luona.

    VastaaPoista
  3. Voi ei! Mä just tänään metsästin tuota samaista viiniä 2 pulloa.. Nooh.. eiköhän se alas mene

    VastaaPoista
  4. Jos ei mene, niin mä voin tulla auttamaan. Teillä se luultavasti maistuisi taas Oikein Erinomaiselta!

    VastaaPoista